tiistai 8. toukokuuta 2018

Neuvostoliitto elää ja voi hyvin

Nimittäin täällä Suomessa. Helsinkiläinen Sari Mattero perää lentämistä kortille. Luulisi, että tällainen kansalaisen kontrollointi olisi jäänyt Suomessa neukkujen aikakaudelle, mutta ilmeisesti olen erehtynyt. Vastineeksi ehdotan, että Matterolle annetaan yksisuuntainen lippu Pohjois-Koreaan, jossa pääsee ihastelemaan poliisivaltion autuutta.

Matteron mielestä "lentobisneksen menestys ei ole järjellinen peruste pilata tulevien polvien elinoloja". No itse olen sitä mieltä, että nykyiset sukupolvet voisivat rajoittaa tulevien tekemistä, sillä se on paljon pahempi ilmastorikos. Kommunistien pakkosterilointi tekisi maailmasta paljon paremman paikan.

Aiemmassa tekstissäni käsittelin lentoveroa. Pari uutta ilmastohörhöä haluaa lennot verolle. Totean edelleen, että muutaman kympin lentoverolle ei ole suurta vaikutusta ihmisten lentämiseen, mutta saattaa hyvinkin vaarantaa Helsingin aseman Aasian-lentojen solmukohtana, mikä aiheuttaa merkittävän verorahojen menetyksen. Samalla planeetta saa edelleen yhtä suuret hiilidioksidipäästöt kuin ennenkin. Kansalaisten kontrollointi myös edesauttaa nettomaksajien pakoa ulkomaille, jolloin kommunisteille jää vähemmän jaettavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Albert Einstein oli rasisti

... uutisoi roskalehti Helsingin Sanomat . Voi vittu mitä paskaa koko "artikkeli". Hesari on siteerannut Einsteinin päiväkirjaa (...